Joulupukki oli jouluna hyvin tiennyt, mistä tämä mamma tykkää. Paketeista löytyi mm. kankaita ja Mekkotehdas-kirja.
Tämä joululahjakangas huuteli päästä Elpun kevättakiksi. Ja sitten vuoden ensimmäinen OB kolahti postilaatikkoon ja löytyi täydellinen kaavakin. Vuoren kanssa pähkäilin pitkään; trikoota vai vuorikangasta. Vuorikangas loikoili jo hetken lattialla odottamassa leikkuuta. Päällinen on siis ohkaista samettia ja tulee varmasti käyttöön t-paidankin päällä. Itsestä vuorikangas tuntuu inhottavalta paljasta ihoa vasten, joten trikoolla mennään!
Muistin jopa laittaa ripustuslenkin! Ja ensimmäistä kertaa elämässäni tein tuulilistan. Hieman sitä joutui pyörittelemään ja tutkimaan valmiita takkeja (helpommalla olisi varmasti päässyt, jos olisi jaksanut hakea OB:n ja lukea ohjetta..). Näyttää tässä vuoren trikoo jotenkin kulahtaneelta, mutta on oikeasti ihanaa "perusvihreää".
Kangas: Ruotsista (tai näin olen olettanut kun siellä lahjan antaja asuu)
Kaava: Against the Wind (OB 1/2013), koko 80cm. Ainoa muutos, että hupussa ei ole alavaraa päällikankaasta kun kangas ei riittänyt. Ainiin, jätinhän taskut pois, kun ei tuon ikäinen niillä mitään tee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti