sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Mummin housujen uusi elämä

Mukavasti on jemmoihin kertynyt kankaiden lisäksi myös uutta elämää etsiviä vaatteita. Äitini vanhoista pellavahousuista piti jo viime kesäksi tehdä Venkulalle kesähousut, mutta enpä saanut aikaiseksi... Nyt Facebookin Saumanvara-ompeluryhmässä on haasteena tehdä kolme ompelusta kierrätysmateriaalista. Siitä hyvä potku persauksiin! (Katsotaan saanko osat 2 ja 3 valmiiksi annetussa ajassa...)

Halusin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti alkuperäisiä housuja (en suinkaan laiskuuttani...). Sivusaumoja hyödyntääkseni kaivoin esiin ainoan valmiiksi piirretyn sivusaumattoman kaavan eli taas kerran Crumpledista muokattu.




Vyölenkit on napsastu vanhoista housuista ja "reisitasku" oli edellisessä elämässään takatasku.


 Ja loppuun pari pikaista sovituskuvaa. Vähän olisivat saaneet olla leveämmät, mutta kuulemma mukavat oli jalassa. Mamma sai uurastuksestaan palkinnon, kun lapsi ei enää suostunut housuista luopumaan sovituksen jälkeen <3


Materiaalit: pellava kierrätettyä, kukallinen puuvilla Jyskistä
Kaava: Crumpled (OB 6/2011) 92cm, reiluilla saumanvaroilla, lahkeet suoristettu ja hieman pidennetty

Pari edellistä postausta keräsi kivasti kommentteja; kiitos paljon kauniista sanoistanne! <3 Ja ensimmäiset lukijatkin liittyi joukkoon, lämpimästi tervetuloa! <3 Jos nyt joku tänne asti jaksoi lukea.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti