torstai 10. tammikuuta 2013

Alviina ja Matleena

Alkuun täytyy sanoa, että nämä puuvillaiset mekot saattaisivat näyttää hieman edustavimmilta silitettyinä...

Äitini kanssa kävimme joululahjaostosten yhteydessä kaivelemassa Eurokankaan palalaareja ja pääsin vihdoin kokeilemaan Mekkotehtaan kaavoja. Nykyisen meillä on neitokaisen kanssa hieman erimielisyyksiä vaatekaapilla, joten emme ole vielä kokeilleet kumpaakaan. Kumpikin näyttää kovin leveältä pituuteen nähden.

Alviinaan ompelin kaula-aukkoon halkion, joka oli kyllä riittävän suuri pukemista varten (sen verran sain testattua), mutta ulkonäöllisesti olisi saanut olla hieman suurempi. Hihat olivat hieman pitkän näköiset, joten taitteet ompelin kumilanka alalankana. Joskus kun saadaan tämä päälle niin näkee toimiiko yhtään tuo ratkaisu :) Taskuja en hirveästi ole ommellut, mutta tässä se onnistui meikäläisen tasolla hyvin!

 

Äitini valitsemasta pöllökankaasta tein Matleenan. Mekko on malliltaan tosi kiva, mutta todella leveä! Rypytystä tuli tuohon keskelle paaaaljon.
 
 
Yhden illan taistelin ompelukoneeni kanssa napinlävenompelusta (kerran jo tuli melkein kelpo, mutta halusin vielä vähän säätää ja sitten tuli taas kelvotonta...) ja päätin laittaa nepparit. Napit siis vain koristeena.


2 kommenttia:

  1. siitähän tuli ihan hauskan näköinen. Hyvä !!

    VastaaPoista
  2. Hei! Googletin Alviina-mekkoja (olen itse tykästynyt siihen malliin näistä mekkotehtaan mekoista) ja satuin tälle sivulle. Piti jättää kommentti, että tuo Matleena on ihana. <3 Tosi sievä kangas!

    VastaaPoista